Maailmanlaajuisesti toimivalla RE/MAX:lla on jo 200 000 kiinteistövälittäjää, joista Suomessa on jo yli 400. 40 vuodessa RE/MAX:sta on kasvanut Suomessa luotettava ja kaikkien tuntema kiinteistönvälitysketju.

RE/MAX Suomi on yksi pitkäaikaisimmista asiakkaistamme. Vuosien varrella olemme suunnitelleet RE/MAX:lle tapahtumia ja strategista viestintää niin digin kuin printinkin puolella.

Moilas Leipomon tarina alkaa 1955-luvulta, pieksämäkeläisen torin laidalta. Pienestä toripaikasta perheyritys on kasvanut suureksi yritykseksi, josta on tullut yksi Euroopan suurimmista gluteenittomien leipien toimittajista.

Olemme työskennelleet yhdessä Moilas Leipomon kanssa luomalla konsepteja tuotteiden lanseeraukseen. Lanseeraukset ovat näkyneet vahvasti myymälöissä, joihin on tuotettu erilaisia myymälämateriaalia maistatuksien ja myynnin tueksi. Olemme suunnitelleet Moilas Leipomolle myös liikuteltavan messuosaston, joka on täysin räätälöitävissä erilaisiin messuosastoihin ja -paikkoihin.

Olemme konseptoineet useita huomiota herättäviä kampanjoita rakennusmateriaaleja valmistavalle Weberille, joka kuuluu osaksi maailmanlaajuista Saint-Gobain -konsernia. Perinteisestä rakennustarvikemainonnasta poiketen Weberin kampanjoissa korostetaan aina ihmisläheisyyttä, ja massasta on erotuttu tehokkaasti huumorin keinoin.

Keväällä 2018 Weber uudisti saumalaasti- ja silikonivalikoimansa, ja uudistuksesta kerrottiin pysäyttävän Anna sauma luovuudelle -konseptin avulla. Monikanavaisen kampanjan kärkenä toimi villisti erilainen video, joka markkinoi perinteisiä saumalaasteja huomiota herättävällä tavalla.

Tärkeä osa kampanjaa oli myös täysin uudenlaisen, visuaalisen weberCrea-työkalun lanseeraus. Interaktiivinen työkalu kehitettiin auttamaan niin yksityisasiakkaita kuin urakoitsijoitakin saumavärin valinnan sekä oikean menekin laskennan kanssa.

Kansainväliseen Saint-Gobainin konserniin kuuluva ISOVER on rakennus- ja teknisten eristeiden valmistaja Suomessa. ISOVER lanseerasi ULTIMATE-tuoteperheensä keväällä 2019. Ideoimme lanseeraukseen raikasilmeisen ja monikanavaisen kampanjan, joka näkyi niin printtimateriaaleissa kuin digitaalisissa kanavissa. Valtakunnallinen ULTIMATE-lanseeraus tavoitti kohderyhmänsä: ULTIMATE tuoteryhmän myynti ylitti tuoteryhmälle asetetut myyntitavoitteet!

Kampanjan kekseliäästi huumoria, suomalaisen kansallisaarteen saunan ja talotekniset eristeet yhdistänyt mainosvideo keräsi sosiaalisessa mediassa yli 600 000 näyttökertaa. Lisäksi ULTIMATE-tuotteet valloittivat Dahlin tukkuliikkeiden hyllypäädyt, kun toteutimme lavapaikoille huomiota herättävät ja pysäyttävät installaatiot erikokoisista putkikourueristeistä, taustajulisteesta ja myyntiesitteistä.

Pappagallo kuuluu osaksi Makua Foods -konsernia, joka tarjoaa kuluttajille unohtumattomia makuelämyksiä tuomalla markkinoille uusia ja kiinnostavia tuotteita. Pappagallon jäätelöt ja sorbetit valmistetaan Suomessa korkealuokkaisista raaka-aineista ja tinkimättömällä ammattitaidolla italialaisen jäätelömestari Gallon ideologiaa kunnioittaen. Kolmekymppisten kunniaksi Pappagallon brändi sai kokonaan uuden visuaalisen ilmeen.

Kirkastimme Pappagallon brändi-identiteetin ja loimme sille uuden ja raikkaan ilmeen. Uudistuneet pakkaukset ovat leikkisiä ja houkuttelevat kokeilemaan eri makuja. Pirteä keltainen väri on lisäksi helppo bongata pakastealtaasta. Pakkauksien ja verkkosivujen lisäksi suunnittelimme Pappagallolle myös näyttävän messuosaston tukemaan uuden ilmeen lanseerausta.

K-ryhmä toimii niin päivittäistavara-, autokauppa- kuin rakennustarvikealallakin ja työllistää 42 000 henkeä kahdeksassa maassa. K-ryhmän vahva markkina-asema on mahdollistanut jo 1800 myymälän avaamisen maailmanlaajuisesti.

Olemme jo lähes 15 vuoden ajan toteuttaneet elämyksellisiä messuosastoja ja tapahtumia K-ryhmälle Suomessa. Suunnittelussa hyödynnämme aina uusinta tekniikka, ja olemmekin luoneet esimerkiksi virtuaalisen K-supermarket-myymälän, jossa messukävijät pääsivät vierailemaan VR-laseja käyttäen.

Keväällä 2020 aloitimme yhteistyön Hartwallin kanssa, jonka tavoitteena on tuoda esille Hartwallin maahantuomia viinejä. Loimme helposti lähestyttävän Viinisi-konseptin, jonka äänensävy ja tunnistettava visuaalinen identiteetti jalkautettiin sosiaaliseen mediaan.

Yhdessä Hartwallin kanssa ideoimme ja kuvasimme kahden intensiivisen kuvauspäivän aikana 13 erilaista viinivinkki-videota sosiaalisessa mediassa käytettäväksi. Asiantuntija- ja lifehack-tyyppisten videoiden lisäksi tuotamme kanaviin orgaanista sisältöä ja markkinoituja kampanjoita.

Erottuva visuaalinen ilme on suunniteltu toimivaksi myös messuilla ja tapahtumissa.

PintaPinta

Laivamme on lastattu tyytyväisillä asiakkailla, mutta mukaan mahtuu vielä!

Visuaalinen Pinta Oy
info@pinta.fi
p. 0400 788 488

LuotettavaKumppaniyritys
Laskutusosoite:
Luontoa (ja mappitilaa) säästääksemme vastaanotamme vain verkkolaskuja.
Verkkolaskuosoite: 003717440408,
välittäjän tunnus: BAWCFI22.

Lähdetäänkö yhteiselle merimatkalle?

Ota meihin yhteyttä, tarjoamme mielellämme kahvit ja (vadelma)veneet markkinointisi pintapelastukseen.